Thursday, 12 September 2019

LÖYTYI SKINCITYN OMAPERÄINEN KONSEPTI

Tutustuin tähän toimivaan konseptiin kokeilemalla sen palvelua. Olen vakuuttunut, että  sinua kiinnostaa tietää tästä. Haluan jakaa siksi sen seikkaperäisesti tässä postauksessani. 

SKINCITYSTÄ IHOTESTIN AVULLA SAAT JUURI SINUN IHOLLESI SOPIVAT TUOTTEET (myös miehille löytyy hyvät tuotteet) 

Tässä muistelen viimevuotista l LOVE ME messuilla tutustumaani konseptiin. Odotan jo innolla pääsyä vuoden 2019 tapahtumaan. 


 Iloveme messuilla kävin pistäytymässä Skincityn messuosastolla ja kiinnostuin heidän ainutlaatuisesta konseptistaan, joissa on paljon pieniä yksityiskohtia. 



Tutustuin osastoon ja kuulin yrityksestä ja heidän yritysideastaan. Innostuin siitä ja halusin itse käytännössä todeta konseptin hienoudet. Tämän takia ehdotin heidän kanssaan yhteistyötä.



Miten kaikki toimii käytännössä? 

Halusin kokeilla miten kaikki toimii käytännössä ja niinpä sovimme yhteistyöstä ja että saan tutustua heidän juuri minulle ihotestin perusteella valittuihin tuotteisiin. Samalla näen miten koko heidän toimintansa toimii. He mainitsivat jo etukäteen että saan persoonallisesti pakatun tuotepaketin. Mielenkiintoni heräsi. 

Ideana Skincityllä on tarjota heidän ainutlaatuisen konseptinsa avulla netin kautta vastaavat palvelut mitä saat asioidessasi liikkeessä. Konsepti sisältää: ihotestin netissä, korkelaatuisia ihonhoitotuotteita ihonhoitosuosituksineen, huolellisesti pakatut lähetykset ja lähetyksessä tilauksen mukana aina ilmaisia näytteitä. 


Ihotesti netissä

 Kaikki alkaa kun teet ihotestin heidän nettisivuillaan. Jo 2-3 päivän kuluttua saat vastauksen sähköpostilla ja suosituksen kosmetologien valitsemista ihonhoitotuotteista. Voit rauhassa valita suosituksista mitä haluat eikä ole mitään ostopakkoa. Voi valita eri hintaluokan ym. sinulle yksilöidyt seikat. Minusta tämä on kätevää ja silloin kun ei juuri ole kamalasti rahaa käytettävissä, voi pyytää ja hankkia edullisimpia vaihtoehtoja. 

Itse annoin heille vapaat kädet valita juuri minulle sopivat tuotteet, koska halusin soittaa asiakaspalveluun ja testata myös heidän asiakaspalvelunsa. Kuulla mitä he kertoisivat minulle juuri näistä minulle valitsemistaan tuotteista. 

Paketti saapuu postiin



Noudin paketin postista. Paketti oli helppo avata ilman apuvälineitä. Siinä oli vetäisykohta millä paketin kansi avautui kätevästi. Paketissa oli paljon huolella ajateltuja yksityiskohtia. 



Heti laatikon avattuani näkyi hieno yrityksen logo silkkipaperissa. 



Mukava WITH LOVE FROM US tervehdys mustan kassin muodossa löytyi silkkipaperien alta. 



Kassin alta löytyi pieni Skin Cityn pussukka, jonka sisällä oli pari näytettä. Asikas saa laskun tyylikkäästi kortin välissä. 



Laatikon pohjalla ovat sitten kaikki tilaamasi tuotteet. Siististi pakattuna ja yrityksen silkkipaperin ympäröimänä. Koko paketista tuli minulle se kuva, että tämä on ajatuksella pakattu huolella juuri minulle. Asiakkaasta välittäminen heijastuu hyvin tästä paketista. Hieno oivallus yritykseltä! Asiakas tuntee olevansa arvostettu. Itse ainakin arvostan tälläisiä pieniä yksityiskohtia. 

TUOTTEET


Hienot tuotteet löytyivät paketista sekä itämainen pikkumaskotti lahjana. Nämä ensimmäisessä tilauksessa olevat tuotteet ovat ns. tähtituotteita eli peruspaketti ihonhoitoon. Sarjaan kuuluu myös muita tuotteita, joita voin kokeilla myöhemmin ja jotka täydentävät tätä tähtituotepakettia. 


ASIANTUNTEVAA PALVELUA ASIAKASPALVELUSSA

Sain hyvää tietoa tuotteistani kun juttelin kosmetologin kanssa puhelimessa.  



Aurinkosuoja kasvoille, SPF filtteri 50 ja UVA suoja auringonpaisteelle! Ehdottomasti mukaan, kun lähden ensi kuussa Filippiineille. 



Kosteusvoide päivittäiseen käyttöön. Kosteusvoiteessa on kevyt koostumus, se imeytyy ihoon nopeasti, kosteuttava. Sisältää leväuutetta ja E-vitamiiniä. 



Ihonpuhdistuksen jälkeen käytettävä seerumi. Herkälle iholle päiväkäyttöön. Sisältää mm. C-vitamiiniä ja Serulahappoa ja antioksidantteja. 



Tämä kasvojenpesuvaahto on mieto ja tarkoitettu kaikille ihotyypeille. Tuotteessa on virkistävää kurkku-uutetta, jolla on rauhoittava vaikutus. Kosteuttaa myös ihoa. Koska minulla on rasvainen iho, valittiin minulle puhdistusvaahto. 



Kaiken kaikkiaan voin suositella Skin Cityä Sinulle. Sieltä todellakin saa samat asiantuntevat palvelut kuin liikkeestä. 



Voit jättää tuotteiden valinnan juuri sinulle asiantuntioiden varaan. He osaavat valita juuri oikeat tuotteet Sinulle ihotyyppisi mukaan ja antavat opastusta tuotteiden käytössä. 



Soitin Skin Cityn asiantuntijalle ja testasin millaista asiakaspalvelua saan heiltä. Ainoa negatiivinen asia mitä voin sanoa oli 9 minuutin 29 sekunnin jonotusaika puhelinessa. Se tuntui pitkältä. 

Vihdoin pääsin asiakaspalvelijan kanssa keskustelemaan. Ystävällisesti he kertoivat lähetetyistä tuotteista, niiden vaikutuksista ja käytöstä. Sain asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Sain kaipaamaani tietoa tuotteista. 

Suosittelen lämpimästi Skin Cityä! Hyvä konsepti kokonaisuudessaan. 



AN INTEGRATED COMPLE CONCEPT
from SkinCity

 At Iloveme's Fair I went to the Skincity showroom and became interested in their unique concept with lots of detail.

I got into the department and heard about the business and their business. I was excited about it, and I really wanted to find out the finesse of the concept myself. That is why I suggested cooperation with them.

How does everything work in practice?

I wanted to try out how everything works in practice and so we agreed on the cooperation and that I get acquainted with the products I have just selected for the skin test. At the same time, I see how their whole business works. They mentioned beforehand that I get a specially packaged product package. My interest woke up.

The idea behind Skincity is to offer them, through their unique concept, through the internet, the corresponding services that you get when you shop in the shop. The concept includes: skin test on the net, high quality skin care products with skin care recommendations, carefully packaged items, and delivery with free samples always included.

Skin test online

 Everything begins when you make a skin test on their web site. Even after 2-3 days, you will receive an answer by e-mail and a recommendation on cosmetic products selected by cosmetologists. You can safely choose what you want and do not have any purchases. You can choose different things for the price range and others. I find this to be convenient and when there is just not a terrible amount of money available, you can ask for and get the most affordable options.

In fact, I gave them free hands to choose the products that I just wanted, because I wanted to call customer service and also test their customer service. Listen to what they would tell me about the products I have chosen for me.

The package arrives at the post office

I get the package from the post. The package was easy to open without any tools. There was a pull point where the package cover opened in a convenient way. The package had very carefully thought-out details.

Immediately after opening the box, I saw a fine company logo in the silk paper.

A comfortable WITH LOVE FROM US greeting in the form of a black bag was found under the silk paper.

Under the box there was a small Skin City bag that contained a couple of samples. Asikas gets the invoice stylishly between the card.

The bottom of the box is then all the products you order. Neatly packaged and surrounded by firm silk paper. The whole package came to me with the picture that this is thought to be packed with care just for me. Brokering is a good reflection of this package. A great idea from the company! The customer feels that he is valued. At least I appreciate this kind of small details.

PRODUCTION
Fine products were found in the package as well as an Oriental little pocket as a gift. These products in the first order are so called. star products - the basic package for skin care. The series also includes other products that I can try later and complement this star product package.

EXCELLENT SERVICE IN CUSTOMER SERVICE

I got good information about my products when I talked to the beautician on the phone.

Sunscreen for face, SPF filter 50 and UVA protection for sunshine! Absolutely involved when I leave the Philippines next month.

Moisturizer for daily use. The moisturizer has a light texture, it quickly absorbs and hydrates the skin. Includes algae extract and vitamin E.

Serum used after skin cleansing. For sensitive skin for daytime use. Includes mm. Vitamin C and Serulic Acid and Antioxidants.

This face wash is mild and is intended for all skin types. The product has a refreshing cucumber extract that has a calming effect. Also moisturizes the skin. Because I have oily skin, a cleaning foam was chosen for me.

All in all I can recommend Skin City to you. It really does get the same expert services as the store.

You can leave your choice of products just to your expertise. They are able to choose the right products for you according to your skin type and provide guidance on how to use them.

I called Skin City's specialist and tested what kind of customer service I get from them. The only negative thing I can say was the 9 minute 29 second waiting time for the phone. It felt long.

At last I got to talk to a customer service representative. They kindly told us about the products sent, their effects, and their use. I got a professional and friendly service. I missed the information about the products.

I warmly recommend Skin City! A good concept in its entirety.

SHARE:

Mistä tietää että olet yli viisikymppinen?

Mistä tiedät, että olet yli viisikymppinen?


 Osa näistä listatuista asioista sopii varmasti nuoremmillekin, mutta yhä enemmän ne korostuvat vanhemmiten.


Oletko koskaan miettinyt mistä juuri Sinä tiedät, että olet yli viisikymppinen? 


Listasin tähän joitain asioita ja ehkä joku toinenkin yli viisikymppinen on huomannut itsessään näitä samoja asioita samoin myös nuoremmat lukijani osaavat tulevaisuudessa odottaa näitä...


  • kaipaa itselle omaa rauhaa yhä enemmän 
  • osaa nauttia todella paljon hiljaisuudesta ja melu häiritsee yhä enemmän
  • viikonloppuisin on pakko saada välillä omia hetkiä, jolloin saa vain olla vaikka sängyssä löhöillen
  • enää ei mieti paljon mitä muut ajattelevat minusta
  • uskaltaa olla rohkeampi toteuttaessa itseään ulkoisesti
  • itsetunto on kohdalla
  • epävarmuus suurelta osin hävinnyt
  • rohkeutta uusin asioihin on tullut lisää, halu kokeilla uusia asioita mitä ei ole aikaisemmin tehnyt kasvaa
  • itsevarmuutta on tullut roimasti lisää
  • tietää paremmin mitä haluaa/haluaisi
  • riennoista selviämiseen menee enemmän aikaa
  • oman hyvinvoinnin ylläpito korostuu yhä enemmän ja siihen haluaa panostaa
  • Itsestä huolehtimisesta on tullut tärkeämpi asia
  • käheisten ihmisten välittäminen vahvistuu ja huomaa konkreettisesti elämän rajallisuuden
  • elämästä nauttiminen joka päivä tulee tärkeämmäksi
  • pyrkii nauttimaan monista elämän pienistä hetkistä 
  • Ulkoisesti rapistuu, mutta mieli on yhä kuin nuorella
  • halu nauttia elämästä yleensä, koska elämän rajallisuus tuodaan suoraan kasvoille mm. omien vanhempien menetyksenä
  • oma sisäinen bucket list eli miettii mitä asioita tässä elämässä vielä haluaa saavutta ja tehdä
  • nauttii enemmän matkoilla luksuksesta, jos mahdollista niin business lentoja ja hienoja hotelleja
  • osaa arkenakin irroitella vireyden mukaan
  • halu jakaa elämänviisauksia nuoremmille ja olla tukena ratkaisuissa mistä itsellä on jo kokemuksia

Lopuksi kuvia tässä alla missä korostuu monia näitä asioita omassa elämässäni. Näin olen toteuttanut itseäni niin arjessa kuin vapaa-ajallani lomilla kuin viikonloppuisinkin. 


Huom! KAIKKI allaolevat kuvat ovat elämästäni viimeisen 3 kuukauden ajalta.



































































❤️❤️❤️
Toivottavasti kuvat ja tekstini antoivat jotain ajattelemisen aihetta MYÖS juuri SINULLE.

Elämämme täällä on suhteellisen lyhyt aika! Muista elää se täysillä! 

❤️❤️❤️


How do you know that you are a fair fifty? Some of these will surely fit the younger ones, but more and more emphasize on older people.


Have you ever wondered what exactly You know that you are a fair fifty?


When things are listed, and maybe another one of the over 50 years finds the same thing in themselves, or even younger readers will be able to expect these in the future ...


• longing for your own peace more and more

• can really enjoy a lot of silence and noise is getting more and more disturbed

• at weekends it is necessary to get in between moments when you just have to lie while lounging in bed

• no longer think much about what others think of me

• dare to be bolder in implementing himself externally

• self esteem is right

the uncertainty largely disappeared

• courage to the newest things has become more, the desire 

• to try new things that has not previously grown

• self-confidence has become more brutal

• know better what you want / want

• it takes more time to survive

the maintenance of one's own well-being is increasingly emphasized and wants to invest in it

• Self-care has become more important

•the conveyance of shameless people is strengthened and realizes the limited nature of life

• enjoyment of life every day becomes more important

• tries to enjoy many of the small moments of life

• Externally shakes, but the mind is still like a young man

• the desire to enjoy life in general, because the limitation of life is brought directly to the face, for example. loss of their own parents

• your own internal bucket list, wondering what things this life still wants to do and do

• Enjoys more traveling luxury, if possible with both business flights and great hotels

can even get away with greedily

• the desire to share life wisdom with young people and to be in support of solutions from which you already have experience


Finally, the pictures here below emphasize many of these things in my own life. In this way I have done so myself in everyday life as in my free time during the holidays than a week out of zinc.


NB! ALL the pictures below are from my life for the last 3 months.


❤️❤️❤️

Hopefully my pictures and texts gave me something to think about, even just for YOU.

Our life here is a relatively short time! Remember to live it full!

❤️❤️❤️

SHARE:
Blogger Template by pipdig