ODD MOLLY liikkeen VIP-ilta 7.3.2018 Kampin liikkeessä
NOTE!!! Automatic translation english in the end of this finnsh text!!!!
Saimme ystäväni Sadun kanssa kutsut tänne tilaisuuteen ja olin innoissani kun näin, että heillä on suosikkini Krista Siegfrids siellä illan esiintyjänä.
Liikkeen edustalle oli jo hyvissä ajoin kokoontunut kutsuvieraita odottamaan ovien avautumista tasan klo 18:00.
Meidät toivotetiin tervetulleiksi kuohuviinilasien kera ja samalla kutsuvieraille jaettiin liikkeen goodiebagit.
Olin todella yllättynyt kuinka kivasti liike oli sisustettu. Siellä oli seinillä paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja liikkeen sohvaryhmä oli kutsuva. Pinkki oli se valtaväri niin asusteissa kun sisustuksessa.
Liike ei ole kovin suuri ja alussa siellä oli hiukan ahdasta kun monet jäivät seisomaan liikkeen etuosaan.
Satu oli kutsunut myös työkollegani Vuokon tilaisuuteen sekä myös aikaisemmista tilaiduuksista näöltä tuttuja bloggaajia oli myös täällä paikalla.
Sovituskoppeihin oli välillä pitkät jonot kun kutsuvieraat innokkaasti halusivat kokeilla liikkeen myytäviä vaatteita. Sama toistui pitkinä kassajonoina, olihan siellä -20 % alennus kaikista tuotteista illan aikana.
Suuria ostoksia tehtiin ja huomasi, että liikkeellä oma oma vakituinen hyvä asiakaskunta, joka on ottanut brändinomakseen.
Sponsorina oli paikalla myös Töölöläisen kuntosali BeAliven henkilökunnan jäseniä, jotka jakoivat asiakkaille alennuskortteja, joilla kuntosalista saa hieronnasta tai kasvohoidosta -20% alennuksen. Samoin kortilla sai ilmaisen kuntosalikäynnin huhtikuun loppuun mennessä. Sen ainakin tulen käyttämään kunhan saan tämän viiden kerran pienryhmä kuntoilut tehtyä.
Tasan klo 19:00 oli Krista Siegfridsin esiintymisen aika. Krista saapui paikalle pirteänä ja iloisena ja otti yleisön haltuun. Hänellä oli yllään Odd Molly brändin vaatteet ja hän kertoi niiden olevan häne suosikkivaatteita. Tämä johtuu vaateiden tyttömäisyydestä ja värikkyydestä. Täytyy myöntää että ne todella sopivat hänelle.
Krista oli valinnut tilaisuuteen sopivia omia mielibiisejään sekä esitti myös oman kappaleensa.
Kuulimme mm. True Colours biisin.
Monet halusivat ottaa yhteiskuvia Kristan kanssa sekä bloggaaja ystäväni Satu pyysi yhteistä Instagram videota.
Oli aika kiittää liikkeen henkilökuntaa mukavasta illasta ja jättää käyntikortti. Kiitos vielä kerran Odd Mollys!
AUTOMATIC TRANSLATION
ODD MOLLY Movement VIP Evening March 7, 2018 The camp is in motion
We got a chance with my friend Sadu and I was excited when I saw them having my favorite Krista Siegfrids there as a night performer.
Along with the movement, the invited guests had already met in good time waiting for the door to open at exactly 18:00.
We were welcomed with sparkling wine, and at the same time the guests were given goodiebags.
I was really surprised how well the business was decorated. There were lots of interesting details on the walls and the couch group was inviting. Pink was the main color of clothing when in interior design.
The business is not very big and in the beginning there was a bit of a crowd as many stood in front of the movement.
Satu had also invited me to work at Vuoko, and also from the previous subscriptions, bloggers who were familiar with this sight were also here.
There were long queues for the fingers, when the guests were eager to try out the clothes they were selling. The same thing happened along the way as cash tapes, though there was a -20% discount on all the products during the evening.
Great shopping was made and he noticed that he had his own regular good customer base, which he took on as a brand name.
The sponsor was also the members of the staff at the Töölöläinen gymnasium BeAlive, who shared discount cards with a discount of 20% for the massage or facial treatment at the gym. Similarly, the card received a free gym trip by the end of April. At least I will use it as long as I get this five-time small group of exercises done.
Exactly at 19:00 was the time of the performance of Krista Siegfrids. Krista came to the place cheerful and cheerful and took over the audience. She was wearing Odd Molly's brand clothes and she told them they were wearing their favorite clothes. This is due to the girlishness and the colorfulness of the claims. I have to admit that they really fit her.
Krista had chosen her own ideas for the occasion and presented her own song.
We heard, for example, True Colors songs.
Many wanted to take pictures with Krista and a blogger, my friend Satu, asked for a common Instagram video.
It was time to thank the staff of the staff for a comfortable night and leave a business card. Thanks again to Odd Mollys!
No comments
Post a Comment