Sunday, 12 January 2020

NUORUUDEN salaisuus, onko sitä?

Löytyykö nuoruuden salaisuuteen vastausta? 

 Kirjoituksestani tässä tulikin paljon syvällisempi kurkistus maailmaani kun olin alunperin suunnitellut. 



-  niinhän se lopulta kuitenkin on, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieli ja keho kulkevat rinnakkain. - 
Minulta on usein kysytty mikä on nuoruuteni (näytän ikäisiäni paljon nuoremmalta) salaisuus? Leikkisästi olen vastannut, että minulla on oma nuoruuden lähde. Siellä käyn kylpemässä säännöllisesti. 

Olen näin vanhemmalla iällä alkanut miettiä enemmänkin sitä mistä johtuu, että toiset näyttävät vanhenevan silmissä ennen muita. Kun taas toiset eivät tunnu vanhenevan lähes ollenkaan. 



Olen aina ajatellut, että pääosin syy on perityissä geeneissä. Toiset vaan saavat sellaiset ”nuoruuden” hyvät geenit eli solujen jakaantuminen on hitaampaa kuin normaalisti vanhenevilla. Omat molemmat vanhempani omasivat nämä nuoren näköisenä pysymisen geenit. Molempia vanhempiani pidettiin ulkonäkönsä kautta aina nuorempina kuin he olivat. Muistan kun äitini kirjoitti aikuislukiosta yli 40-vuotiaana ja hänestä oli valokuva ylioppilaslakki päässä. Olin kauppaopistossa ja luokkakaverini pistäytyi luonani. Hän näki äitini ylioppilaskuvan ja luuli että siinä on äitini alle 20-vuotiaana ylioppilaana. Naurahdin hänelle ja sanoin, että ei vaan äitini on siinä yli 43-vuotias. 

Luin äskettäin tutkimuksen, josta yllätyin totaalisesti. Siinä kerrottiin että ikäistään nuorempi ulkonäkö johtuu vain 25 % geeneistä. Loppuun 75% voi jokainen vaikuttaa itse omilla elintavoillaan ja varsinkin pitämällä huolta itsestään. 



Olin yllättynyt! Kuten aiemmin kerroin niin kuvittelin lukujen olevan toisinpäin. Tämä sai minua miettimään mitkä seikat ovat vaikuttaneet sitten omaan tuohon 75 % osuuteen. 

1. Lapsuus

Vietin aika huolettoman lapsuuden. Minulla ei ollut murheita vanhemmistani. Vanhempani olivat tavallisia keskiluokkaisia ja meillä oli ns. normaali perhe. Ei ollut alkoholi tms. ongelmia.



2. Nuoruus

Nuoruus oli samoin huoletonta. Olin se kiltti poika, josta vanhempani olivat ylpeitä. En tupakoinut enkä juonut. Maistoin alkoholiakin vasta 18-vuotiaana. En kuulunut epämääräisiin kaveri porukoihin. Jo tässä kohtaa huomaan, että tupakoimattomuus ja alkoholin käyttämättömyys nuorena on varmasti vaikuttanut siihen että näytän ikäistäni huomattavasti nuoremmalta. ++

3. Aikuisuus

Aloin seurustella jo 18-vuotiaana ja sen jälkeen olen aina ollut pitkissä seurustelusuhteissa reiluun 50 vuoden ikään asti. Uskon, että myös tällä on oma positiivinen merkityksensä. En ole varsinaisesti asunut kenenkään kanssa pitempiä aikoja yhdessä, mutta se että on oma läheinen kumppani vaikuttaa suuresti. Siitäkin on paljon kirjoituksia, kuinka parisuhde vaikuttaisi positiivisesti ikääntymiseen ja uskon että myös ulkonäköön. +



4. Keski-ikä

Ulkonäkööni, omaan terveyteeni ja hyvinvointini kokonaisuuteen aloin vasta lähes 50 vuoden iässä kiinnittämään enemmän huomiota. 

Halusin ”down shiftata” elämääni ja omat elämänarvonikin muuttuivat. Halusin pois kansainvälisen kaupallisen liikemaailman oravanpyörästä. Raha ja hyvä palkka  ja niiden myötä tarjoamat mahdollisuudet matkustaa olivat olleet siihen asti päämääriäni. Olen matkustellut koko ikäni ja nauttinut siitä. Nyt muut arvot täyttivät ajatukseni. + 

Molemmat exäni ovat sanoneet että kenties parasta suhteissamme olivat ne lukuisat ihanat matkat yhdessä. Niitä he ovat jääneet kaipaamaan. Itsekin olen samaa mieltä. Ne ovat todella ihania muistoja. 

Minulla oli ollut kaupallisella alalla hyvinkin stressaava työ ja halusin päästä eroon tuosta stressistä. Minulla oli stressin tuomia erilaisia oireita. Pelkäsin jo terveyteni puolesta ja siksi sanouduin irti 2008. Tämäkin päätös on vaikuttanut varmasti suurelta osin siihen, miltä näytän nyt. En ole katunut päätöstäni. Se oli hyvä ratkaisu. Monella vaan ei ole rohkeutta ja mahdollisuutta toteuttaa sitä. Oman pitkäkestoisen talouden suunnittelun vuoksi minulla oli mahdollisuus toteuttaa tämäkin asia. 

Aloin opiskella uutta ammattia kansainvälisen ulkomaankaupan jälkeen. Ryhdyin myöhemmällä keski-iällä aikuisopiskelijaksi. Olin luokkani vanhin opiskelija. Olin erittäin motivoitunut opiskelemaan mielenkiintoista alaa ja suoritin tutkintoni luokkani parhaimmin arvosanoin. Kaikki arvosanani olivat kiitettäviä. ( paitsi viittomakieli, se ei minulta ei oikein hyvin sujunut. Motoriikka  ja merkkien muistaminen tuotti vaikeuksia.) 



Opiskeluni alusta lähtien aloin kiinnittää enemmän syömisiini ja aloin myös samalla syödä lisäravinteita. Käytin niitä siksi, että ne paransivat keskittymiskykyäni ja jaksamistani oppitunneilla. Tarkoitus oli käyttää niitä vain opiskeluni ajan, mutta olen jatkanut niiden käyttöä tähän päivään saakka. On montaa mieltä ihmisillä näistä lisäravinteista, mutta itse uskon niihin. Tietysti jos aina söisi ohjeiden mukaan niin lisäravinteita ei tarvittaisi. Harvapa meistä kuitenkaan syö mm. hedelmiä ja vihanneksia suositusten mukaisia määriä. Mielestäni myös ne ovat vaikuttaneet nuorekkaaseen ulkonäkööni. 



5. Nykyisyys 

Pahimmat vastoinkäymiseni mitä olen kokenut elämässäni ovat olleet omien vanhempieni kuolemat. Ensin isäni ja sitten äitini. Ne ovat aiheuttaneet minulle masennusta ja niiden yli on ollut erittäin vaikea päästä. Äitini kuoli äkillisesti 4 kk syöpädiagnoosin jälkeen vuonna 2018. Vieläkin uskon, että osa surutyöstäni on käymättä. Ehkä juuri se yllätyksellisyys vaikuttaa siihen. Pohtiessani tätä niin isäni kuolema oli helpompi hyväksyä. Olihan hän taistellut teho-osatolla useaan kertaan hengestään ja aina selvinnyt takaisin kotiin. Sitä kesti 2 vuotta ja siksi sen kuoleman käsittely oli jollain tapaa helpompaa. Äidilläni taas oli monia sairauksia, mutta hän oli elänyt niiden kanssa. Vasta syöpädiagnoosi pysäytti minut ja siskoni. Se oli jotain sellaista jota ei voinut käsittää tai ymmärtää. Koska lääkärit eivät puhuneet mitään elinajan ennusteesta niin itse luulin aluksi että se olisi vähintään pari vuotta. Se, että siihen meni vain 4 kk oli totaalinen shokki minulle. 

Onneksi minulla on ollut ihana tukeva, lohduttava ja kannustava kumppani äitini kuoleman aikoina, muuten olisin varmasti täysin hajonnut. (Näyttäisin varmaan myös 100-vuotiaalta) Tästä tuesta olen hänelle ikuisesti kiitollinen. 

Vanhempieni kuoleman jälkeen on ajatusmaailmani muuttunut. Pyrin elämään täysillä joka ikinen päivä, vaikka välillä se tuntuukin vaikealta. Yritän ajatella positiivisesti asioita. Nuorekas mieli niin nuorekas olo.  




Olen edelleen matkustellut hyvinkin paljon. Viime vuonna vietin ulkomailla yli 4 kuukautta. Hankin uusia kokemuksia ja elämyksiä aina kun se on vaan mahdollista. Uskon, että tällä kaikella on vaikutusta myös siihen miltä ulkopuoliset kokevat minut sekä myös ulkonäkööni.


Olen myös hoitanut kasvojani (ilman mitään leikkauksia, botoxia tai muutakaan minusta arvelluttavaa keinoa) kasvohoidoilla varsinkin ulkomailla sekä myös Suomessa. 

Kun täytin 50 vuotta, taisin käydä ensimmäisessä ihoanalyysissä. Halusin tietää mitä koko iän kestänyt auringonotto ja 90-luvun  solariumbuumi oli vaikuttanut kasvoihini. Onnekseni ne eivät olleet vaikuttaneet niin paljoa ja sain olla erittäin tyytyväinen analyysiin. Olen aina käyttänyt paljon aurinkovoidetta ottaessani aurinkoa. Ulkomaanmatkoilleni lähtee aina monta pulloa mukaan aurinkovoiteita. Hyvä muistaa, kun haluaa ihon pysyvän nuorekkaana. 



Kasvohoidot kotona ja myös yrityksissä ovat kuuluneet arkeeni. Hyvät hoitovoiteet kasvoille ovat tärkeitä pitämään kasvojen kosteuden tasapainoa yllä. Tänään kävin taas  beautifill.helsinki yrityksen prxt33.finland ihanassa kasvohoidossa.  Siitä edellisestä käynnistäni olen kertonut edellisessä kirjoituksessani täällä blogissani. beautifill_aesthetics


Tässä nyt on koottuna näitä mieleeni tulleita asioita, mihin voi itse vaikuttaa. Se, että minua luullaan lähes 20 vuotta nuoremmaksi, kannustaa pitämään huolta itsestään.

 Nyt minulla on taas uusi puhti päästä samaan tavoitteeseen mihin pääsin vuonna 2016. 



Toivotan tsemppiä kaikille, jotka yrittävät elää terveellisesti. 



GOOGLE translation


THE SECRET OF YOUTH, IS IT?
 Is there an answer to the secret of youth?

  My writing here gave a much deeper look into my world when I had originally planned.

 - after all, it is, everything affects everything.  Mind and body go hand in hand.  -

 I have often been asked what is the secret of my youth (I look much younger than my age)?  Jokingly, I replied that I have my own fountain of youth.  I go there regularly.

 I saw an older age started to think more of it is the result that others seem to expire before the eyes of the other.  While others do not seem to be aging at all.

 I've always thought that the reason is mainly inherited genes.  Others simply get such good "genes of youth", that is, cell division is slower than normal aging.  Both of my parents owned these genes of staying young.  Both of my parents, through their appearance, were always considered younger than they were.  I remember when my mom wrote about adult high school at the age of 40 and had a photo of her in the cap.  I was in college and my classmate stopped by.  He saw my mother's graduation picture and thought it was my mom's under 20.  I laughed at him and said that not only was my mother over 43 years old.

 I recently read a study that I was totally surprised by.  It said that only 25% of genes are due to a younger appearance.  To the end, 75% can be influenced by everyone's own lifestyle and especially by taking care of themselves.

 I was surprised!  As I said before, I thought the numbers were the other way around.  This made me wonder what factors had influenced my own 75% share then.

 1. Childhood

 I spent a pretty carefree childhood.  I had no worries about my parents.  My parents were ordinary middle class and we had so called.  normal family.  There were no alcohol or other problems.  +

 2. Youth

 Youth was also carefree.  I was the kind boy my parents were proud of.  I didn't smoke or drink.  I only tasted alcohol when I was 18.  I wasn't part of a vague group of guys.  Already at this point, I find that smoking and not using alcohol at a young age have certainly made me look much younger than my age.  ++

 3. Adulthood

 I began to mingle with already 18 years old and since then I've always been in long dating relationships until just over 50 years of age.  I believe that this too has its own positive meaning.  I haven't really lived with anyone for a long time, but having a close partner of my own makes a big difference.  There is also a lot of writing about how a relationship can positively influence aging and I believe it looks.  +

 4. Average age

 It was only at the age of 50 that I started to pay more attention to my appearance, my health and well-being.

 I wanted to "down shift" my life and my own life values ​​changed.  I wanted to get off the treadmill of the international commercial business world.  So far, money and a good salary and the travel opportunities they have provided have been my goals.  I've traveled all my life and enjoyed it.  Now other values ​​filled my mind.  +

 Both of my exs have said that perhaps the best part of our relationship was the many lovely trips together.  They have missed them.  I myself agree.  They are really wonderful memories.

 I had a very stressful job in the commercial field and wanted to get rid of that stress.  I had different symptoms from stress.  I was already afraid for my health and that is why I resigned in 2008. This decision has certainly influenced much of what I look like now.  I have not regretted my decision.  It was a good solution.  Many, however, do not have the courage and opportunity to do so.  Because of my long-term economic planning, I had the opportunity to do this too.

 I started studying a new profession after international foreign trade.  In later middle age, I became an adult student.  I was the oldest student in my class.  I was highly motivated to study an interesting field and completed my degree with the best grades in my class.  All my grades were commendable.  (Except for sign language, it didn't work very well for me. Motivation and remembering the characters gave me trouble.)

 From the beginning of my studies, I started to pay more attention to my eating and at the same time I started to eat supplements.  I used them because they improved my concentration and coping during lessons.  The intention was to use them only in my study time, but I continued to use them until the present day.  Many people agree with these supplements, but I believe in them myself.  Of course, if you always ate according to the instructions, you would not need any nutritional supplements.  However, few of us eat eg.  fruits and vegetables in the quantities recommended.  I think they have also influenced my youthful appearance.

 5. Present

 The worst afflictions, what I have experienced in my life have been in their parents' deaths.  First my father and then my mother.  They have caused me depression and have been very difficult to overcome.  My mother died suddenly after 4 months of being diagnosed with cancer in 2018. I still believe that part of my grief work has not gone.  Perhaps it is precisely this surprise that affects it.  As I pondered this, my father's death was easier to accept.  After all, he had fought several times on his power and always survived back home.  It lasted for 2 years and that was why its death was somehow easier to deal with.  My mother had many illnesses again, but she had lived with them.  Only the cancer diagnosis stopped me and my sister.  It was something that could not be understood or understood.  Since the doctors didn't talk about life expectancy, I initially thought it would be at least a couple of years.  The fact that it only took 4 months was a total shock to me.

 Fortunately, I have had a wonderful supportive, comforting, and encouraging companion at the time of my mother's death, otherwise I would surely be completely broken.  (Show would probably also 100-year-old) from this assistance, I will be forever grateful to him.

 After the death of my parents, my mindset has changed.  I strive to live life to the fullest every single day, even though sometimes it seems difficult.  I try to think positively.  A youthful mind so youthful.

 I still traveled quite a lot.  Last year I spent more than 4 months abroad.  I get new experiences and experiences whenever possible.  I believe that all of this also has an effect on how outsiders perceive me and my appearance.

 I have also taken care of my face (without any cuts, BOTOX or any other dubious means to me), facial treatments, especially abroad, and also in Finland.

 When I turned 50, I think I had my first skin analysis.  I wanted to know what a lifetime of sunburn and the 90s solarium boom had on my face.  Fortunately, they had not made much impact and I was very pleased with the analysis.  I have always spent a lot of sunscreen in taking the sun.  I always take many bottles of sunscreen with me when traveling abroad.  Good to remember when you want your skin to stay youthful.

 Facial treatments at home and in companies have been a part of my daily life.  Good facial care creams are important to maintain the moisture balance of the face.  Today I went to the facial care company of beautifill_aesthetics again.  For that I am told by the previous writings of my blog here.

 Here are these things that come to my mind that you can influence yourself.  Being thought to be nearly 20 years younger encourages me to take care of myself.

  Now I have another new blend to reach the same goal I reached in 2016.



SHARE:
Blogger Template by pipdig